VUODEN HARRASTAJATEATTERI 2023

Lauantainäyttämöstä Vuoden Harrastajateatteri!

Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Vuoden Harrastajateatteriksi Lahden Lauantainäyttämön! Valinnan teki liiton jäsenistä koostuva raati.

Titteliä haki 16 teatteria ja valinta tehtiin hakemuksen, sekä ensimmäistä kertaa toteutetun suuntaa antavan someäänestyksen perusteella. Suuntaa antaneeseen someäänestykseen tiensä selvittivät Lahden Lauantainäyttämön lisäksi upeasti Lemin Nuorisoseura Lemiltä, Eräs Teatteri Hämeenlinnasta ja The Finn-Brit Players Helsingistä. Teattereiden erilaisuus, sekä toiminnan laaja ja upea kirjo toi haastetta raadille, joka kuvailikin valintatehtävää todella haastavaksi. Lopulta valinta oli kuitenkin hyvin yksimielinen.


Lahden Lauantainäyttämö valittiin Vuoden Harrastajateatteriksi seuraavin perustein: Lahden Lauantainäyttämö on taiteellisesti kunnianhimoinen ja tasokas harrastajateatteri. He ovat ohjaajansa Tapani Kalliomäen kanssa luoneet omanlaisensa tavoitteellisen harjoittelumetodin, mikä vaatii näyttelijöiltä sitoutumista ja taitoa. Lahden Lauantainäyttämön esitykset ovat omaleimaisia, tarkasti koreografioituja ja jopa taiturimaisia teoksia. Teatteri on myös aktiivinen toimija valtakunnallisella harrastajateatterikentillä ja toimii erityisesti taiteellisena suunnannäyttäjänä monille teattereille. Näin valintaraati perusteli Lahden Lauantainäyttämön valintaa vuoden 2023 harrastajateatteriksi.

Lämmin kiitos raadille ja someäänestykseen osallistuneille!

Lahden Lauantainäyttämö ehdolla Vuoden harrastajateatteriksi!

Suomen harrastajateatteriliitto valitsee vuosittain harrastajateatterin, jonka katsotaan toimineen taiteellisella kunnianhimolla ja olevan merkittävä henkinen vaikuttaja omalla paikkakunnallansa. Lahden Lauantainäyttämö on saanut suuren kunnian ja on päässyt neljän finalistin joukkoon. Muut finalistit ovat Lemin Nuorisoseura, Eräs Teatteri ja The Finn-Brit Players.

Vuoden Harrastajateatterin valitsee työryhmä, joka koostuu harrastajateatteriliiton jäsenistä. Myös yleisö pääsee antamaan äänensä suuntaa antavassa äänestyksessä.

Auta raatia valitsemaan ”Vuoden harrastajateatteri” ja äänestä Lahden Lauantainäyttämöä voittoon meille valitulla emojilla. EDIT: Äänestysaika päättynyt. Kiitos kaikille äänensä antaneille!

Kuva lainattu SHTL:n facebook-sivulta