Päällystakki tekee paluun!
31.10. klo 16.00 koittaa uusintaensi-ilta näytelmästä, jonka Nikolai Gogolin Päällysviitta-novellin pohjalta ovat kirjoittaneet Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä. Syksyllä 2020 vain kahden esityksen jälkeen kausi keskeytettiin ja nyt se aloitetaan uudestaan. Näytelmän ohjaa Lahden Kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki.
Pari paikallista teatterikriitikkoa ehti nähdä esityksen ja suitsuttaa Kalliomäen ohjausta ja koko produktiota.
25.11.2020 Etelä-Suomen Sanomat/Ilkka Kuosmanen: ”Lauantainäyttämön Päällystakki on Lahden teatterisyksyn kirkas valopilkku.”
25.11.2020 Uusi Lahti/Juhani Melanen: ”Hillitön ja vakuuttava joukkovoiman näyte.” ”Muutama näyttelijä yltää sellaisiin sfääreihin, että jopa ammattilaiset saavat kadehtia.
23.11.2020 Lahen Uutiset/Tarmo Virtanen: ”Tapani Kalliomäki on jalostanut mittavalla ja vaativalla työllä ohjaajana näyttelijöistä täydelliset tarinan tulkitsijat.”
Päällystakki on sovitettu tapahtumaan Suomessa. Päähenkilön Akaki Akakijevitsin tarina alkaa vuoden 1952 Helsingin olympiakesästä ja jatkuu tähän päivään. Akaki Akakijevits on sympaattinen, työpaikalla väheksytty tavallinen pankkivirkailija. Hän keskittyy vain työntekoon ja kulkee vuosikymmenet samassa kauhtuneessa ja aikaa myöten puhkikuluvassa päällystakissa. Akaki Akakijevits päättelee, että avain hänen henkilökohtaiseen onneensa on uusi päällystakki. Kohtalokas päätös johtaa hänet hämmästyttävälle seikkailulle halki suomalaisen työelämän kurjistumisen ja kansainvälisen talouden outojen käänteiden myötä kohti oman elämänsä ydintä. Päällystakki sisältää virtuoosimaisen komiikan lisäksi myös traagisen puheenvuoron ihmisen osattomuudesta maailmassa, jonka lait ja toimintaperiaatteet ovat muuttuneet käsittämättömiksi. Näytelmä kertoo myös ihmisen sammumattomasta tarpeesta etsiä onnea ja rakkautta.
Näytelmää esitetään Lahden Pikkuteatterissa, osoitteessa Loviisankatu 8. Pikkuteatteriin on esteetön kulku.
ESITYKSET
Su 31.10. 2021 klo 16.00 LOPPUUNMYYTY
Pe 5.11.2021klo 19.00
Ma 8.11.2021 klo 19.00
Su 14.11.2021klo 16.00
Pe 19.11.2021 klo 19.00
Su 21.11.2021klo 16.00
Ma 22.11.2021 klo 19.00
Su 28.11.2021klo 16.00
Pe 3.12.2021 klo 19.00
La 4.12.2021 klo 16.00
Su 5.12.2021 klo 16.00
2022
Su 20.2.2022 klo 16.00
La 26.2.2022klo 19.00
Ma 28.2.2022 klo 19.00
La 5.3.2022klo 14.00
Su 6.3.2022 klo 16.00
Pe 11.3.2022 klo 19.00
La 12.3.2022 klo 14.00
Su 13.3.2022klo 16.00
LIPUT
Peruslippu 24 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 20 €
Lapset 12-15 v 15 € , näytelmää ei suositella alle 12-vuotiaille
9-luokkalaisten kulttuurikortilla 5€
Ryhmät, joka kymmenes maksutta, bussin kuljettaja sekä matkanjohtaja maksutta
Lippu-/ryhmävaraukset ja tiedustelut lauantainayttamo@gmail.com tai 044 230 1365.
Lipunmyynnissä suositellaan korttimaksua. Myös käteisellä maksaminen on mahdollista.
Nettikauppa sulkeutuu tuntia ennen esityksen alkua. Sen jälkeen lippuja voi tiedustella numerosta 044 230 1365. Samoin silloin, kun VisitLahden kautta esityksen liput on myyty loppuun. Lippuvarauksia voi myös tehdä sähköpostilla osoitteessa lauantainayttamo@gmail.com.
VÄLIAIKATARJOILU
Väliaikatarjoilusta vastaa Paavolan Martat. Väliaikatarjoilu pyydetään varaamaan ennakkoon puhelinnumerosta 040 716 5951 Tarja Marttila tai sähköpostilla tarmar56@gmail.com. Maksuvälineenä käyvät käteinen tai MobilePay.
KORONAOHJEET
Teatterissa on vahva maskisuositus ja käsidesiä tarjolla. Ethän tule paikalle edes lieväoireisena. Jos sairastut, voit vaihtaa lippusi toiselle päivälle.
TERVETULOA TEATTERIIN!