VUODEN HARRASTAJATEATTERI 2023

Kauden 2018 – 2019 koelukutilaisuus 15.5. klo 18 Vaahterasalilla  Aleksanterinkatu 26, 15140 Lahti

Lahden Lauantainäyttämön tulevan syksyn näytelmäksi on valittu Agapetuksen romaaniin
perustuva Jorma Kairimon dramatisoima komedia Hilman päivät. Näytelmän ohjaa teatteri-
ilmaisun ohjaaja, näyttelijä Elina Eloranta.
Hilman päivät on verraton komedia, jonka henkilöt ovat yhtä tuttuja oman aikansa kuin
nykypäivän katsojalle, sillä se on komedia suomalaisista.
Ensi-ilta Pikkuteatterissa on marraskuussa. Ensi-illan jälkeen näytelmää esitetään marras-
joulukuun vaihteeseen asti ja sen jälkeen vielä tammikuussa 2019.
Rooleja näytelmässä on 18, joten Lauantainäyttämö kokoaa jälleen ison työryhmän. Lisäksi
Lauantainäyttämö tulee järjestämään jäsenilleen käsikirjoittamiseen ja elokuvan tekemiseen
liittyvää koulutusta sekä valmistaa pienimuotoisen kiertuenäytelmän.

Seuraava näytelmä, uudet jäsenet ja AV-tuotannot

Ohjaaja + näytelmä etsintä loppuu 20.3.2018, jonka jälkeen tiedämme seuraavan Lauantainäyttämön 34. produktion ohjaajan ja nimen. Koeluvut seuraavan näytelmään on ajoitettu toukokuulle. Nyt on samalla oiva aika liittyä uutena jäsenenä  yhdistykseemme näin kauden alussa.

cropped-AA_LN_puhdas2.jpg

Ryhmässä riittää tällä hetkellä energiaa ja kokoa tekemään muutakin, joten näillä näkymin pääproduktion lisäksi pyrimme toteuttamaan kiertävän näytelmäsikermän. Suunnitteilla on myös kässärikerho ja lyhytelokuva. Nämä ovat siis vielä suunnitelmia, haaveita ja ajatuksia. Jos jokin sydämessäsi heräsi, niin ilmaise kiinnostuksesi vaikka laittamalla sähköpostia tai Facebookin kautta.

Lauantainäyttämö on ilmoittautunut linkiksi LahtiRegionin ajaman ”Lisää liiketoimintaa Elokuva- ja TV-tuotantojen avulla”-hankkeen ja paikallisten harrastajateattereiden välille koskien avustajahakuja.

Klikkaa tästä: Kuvaus hankkeesta Lahti Region

Jos linkki ei toimi kopioi seuraava selaimen osoiteriville (URL)

http://visitlahti.fi/ammattilaisille/filmaalahdenseudulla/lisaa-liiketoimintaa-elokuva-ja-tv-tuotannoilla-hankkeesta