VUODEN HARRASTAJATEATTERI 2023

Uusi kausi alkaa

Vuosikokous 2018 on nyt pidetty. Yhdistyksen tilanne on erinomaisen hyvällä mallilla taloudellisen ja henkisen pääoman suhteen. Yhdistys sai uuden hallituksen. Onnea uusille jäsenille! Muuanne siirtyviä hallitustoimintaan osallistuneita jäseniä kiitämme nöyrimmin siitä panoksesta, jonka olette Lauantainäyttämön eteen tehneet. Olette huikeita tyyppejä. Läsnäoloanne tullaan kyllä ikävöimään, mutta näissä merkeissä varmasti näemme.

Vapaan keskustelun aikana hallitustyypit esittivät näkemyksiään tulevasta kaudesta ja toiminnan muodoista ja kaikki osallistujat saivat esittää omia toiveitaan ja näkemyksiään. Kuvaus suunnitelmista tulee myöhemmin, mutta visioissa esiintyivät vahvasti pääproduktion lisäksi improryhmä, käsikirjoitusiltamat, revyy-ryhmä ja lyhytelokuva tuotanto.

Puhuttiin myös Lahden seudun alueellisesta harrastajateatteriyhteistyöstä, jonka toiminnan aktivoimisessa Lauantainäyttämö oli aloitteellinen menneellä kaudella.

Nyt alkoi uusi kausi ja starttipistooli pamahti tänään. Katsotaan mihin rata viettää !

VUOSIKOKOUSKUTSU

lauantainayttamo_logo2

VUOSIKOKOUSKUTSU

Lahden Lauantainäyttämö ry:n virallinen vuosikokous pidetään

sunnuntaina 11.3.2018 klo 15 InsClubilla

osoitteessa Rautatienkatu 19 A, 4. krs, Lahti

Kutsu on avoin kaikille Lahden Lauantainäyttämön jäsenille !

Esityslista

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen järjestäytyminen
  3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös ja vuosikertomus
  6. Toiminnantarkastajien kertomus
  7. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
  8. Yhdistyksen sääntömuutos ehdotus
  9. Toimintasuunnitelma 2018 esittely (budjetti 2018 ja jäsenmaksun suuruus)
  10. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten valinta
  11. Mahdolliset jäsenten kysymykset vuosikokoukselle
  12. Kokouksen päättäminen

VAPAA OHJELMA

  1. Vuoden ikoni julistus
  2. Osallistumistodistusten jako & vapaa keskustelu

Sydämellisesti Tervetuloa ! Kokoukselle esitettävät kysymykset ja asiaan liittyvät tiedustelut voi lähettää osoitteeseen lauantainayttamo@gmail.com 6.3. mennessä.